head

tiistai 31. tammikuuta 2017

Hän on täällä ♡

Pikkuinen prinsessamme syntyi reilu viikko sitten lauantaina klo 11.48. Painoa hänellä oli 3220 g ja pituus 48 cm.

Olo on onnellinen, kun hän vihdoin on täällä.

Vastasyntynyt

Sairaalassa päivät vietettiin ihokontaktissa

Kotiinlähdön aika! Rassu hukkui haalariin

Isin sylkissä

Viiden päivän ikäinen

Kulta rakas ♡

lauantai 14. tammikuuta 2017

Loppusuoran fiiliksiä

Laskettu aika on ensi viikon sunnuntaina, ihanaa! Toisaalta se ei tarkoita sitä että vauva välttämättä tulee vielä ulos tuolloin.. Pahimmillaan tässä venaillaan vielä kolmekin viikkoa. Mutta jaksan luottaa siihen että vauva tulisi maailmaan ensi viikon aikana. Viimeiset viikot tuntuvat TODELLA pitkiltä...

Olo on hyvä ja positiivisin fiiliksin odotellaan syntymää. Välissä ehdein jo tuskastua pahasti kun halusi vauvan syntyvän, kaikki vaan ahdisti nukkumisesta vauvan möyrimiseen, siivoamiseen ja itku oli herkässä. Nyt on taas helpottanut ja koitan ajatella että kyllä se vauva sieltä tulee sitten kun tulee, nautitaan nyt viimeisistä päivistä. Olen shoppaillut, hemmotellut itseäni, nähnyt kavereita, puuhaillut kotona kaikenlaista pientä. Mieliala on paljon korkeammalla kun ei odota joka päivä että tänään saisi jo tulla eikä pety kunnei se vauva taaskaan tullut.

Kaikki on vauvaa varten valmiina: unipesä odottaa pinnasängyssä, tutit, tuttipullot ym. on hankittu, sairaalakassi pakattu, kaikki tekstiilit pesty jne. Enää vauva puuttuu! Olo ei voisi ainakaan yhtään tämän valmiimpi olla. Päivä kerrallaan :)


torstai 22. joulukuuta 2016

Ihania tuotteita vauvalle ja äidille



Tämä ihana paketti saapui jo kuukausi sitten. Enpä uskonut muille tuotteille olevan vielä käyttöä kuin teelle ja baby lotionille, mutta kuinka väärässä olinkaan. Esimerkiksi New Mama Bottom Spray on tarkoitettu helpottamaan synnytyksen jälkeistä arkuutta ja kirvelyä alakerrassa, mutta se on jo nyt päässyt helpottamaan oloani. Hieman tuli yllätyksenä että jos raskausvaiheessa voi tulla tälläisiä oireita :O Lisäksi samaa suihketta voi käyttää kasvovetenä ja näin olen myös tehnyt. Natural Nipple Butter on myös voide, jota on tullut käytettyä moneen, huulirasvana ja silmänympärysvoiteenakin. Angel Baby Bottom Balm oli pelastus kun flunssa iski ja huulet sekä nenänpielusta rohtui ikävästi. Baby Lotionia olen käyttänyt koko vartalolle kasvoja myöten. Todella monipuolisia tuotteita siis.

Tuoksut ovat osassa tuotteissa jokseenkin erikoiset, muttei ainakaan omaan nenään mitenkään ällöttävät tai pahat. Varsinkin tuo baby lotion ja bottom balm ovat jännänhajuisia... Joka tapauksessa, olen aivan ihastunut näihin tuotteisiin enkä voi liikaa hehkuttaa niiden ainesosaluetteloita! Luonnonkosmetiikkaa parhaimmillaan.

Tässä vielä hehkutuksen päätteeksi esimerkkinä bottom balmin ainesosaluettelo ja kuvaus raskauskeijun sivuilta:

Angel Baby Bottom Balm on kliinisesti testattu voide, joka soveltuu hyvin kestovaippojenkin kanssa ja auttaa sodassa vaippaihottumaa vastaan ja helpottaa jo ilmaantunutta ihottumaa. Ainut voide joka on valmistettu luomuoliiviöljystä, bakteereja ja hiivaa vastaan taistelevista yrteistä, karitevoista ja luonnon eteerisistä öljyistä. Helpottaa itikan puremiin, kutisevaan päänahkaan, vesirokkoon, lieviin ihottumiin ja palovammoihin.

Valmistusaineet: luomu oliiviöljy, karitevoi, luomu kehäkukkauute, luomu kuismauute, luomu härkkiuute, luomu ratamouute,  kandelillavaha, luomu jojobaöljy, luomu laventeliöljy, tea tree öljy ja mirha öljy


Näitä saa tilattua ainakin muutamista suomalaisista verkkokaupoista, itse tein tilauksen tosin iHerbiltä.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Masun joulukuulumisia

Onpas taas kuukausi vierähtänyt nopsaan. Nyt ollaan jo jonkun aikaa oltu äitilomallakin, ihanaa!!! Aika ei todellakaan ole käynyt pitkäksi, hommailtavaa on riittänyt yllin kyllin. Masu on kasvanut tottakai taas hurjasti:

Rv 34+3
Kuva nyt on viime viikolta, nythän jo menossa rv 35 mutta ei jaksa ottaa uutta tähän väliin xD Onnistuin myös saamaan flunssan eli olen kitunut nyt pari päivää särkyisenä, räkäisenä ja tukkoisena. Panadol ei särkyihin ole juurikaan auttanut, eli koitetaan vaan kestää. Onneksi sain vasta nyt ensimmäisen raskausajan flunssan/kuumeen! Itselläni juuri tuo lihassärky on aina kipeänä se pahin juttu. Kyllä eilenkin oli itku herkässä kun olo ihan hirveä, tekemistä riittäisi mutta ei vaan pysty kun makaamaan sohvalla. Hormonit saa kyllä harmituksen ihan uusille tasoilla aina. Taisinpa viime kuussa tirauttaa itkut kun halusin tehdä ensimmäistä kertaa joulutorttuja mutta huomasin kesken kaiken ettei meillä ole tomusokeria torttujen päälle :(

Muutoin meillä mennyt kivasti ja kaikki edelleen hyvin :) Pesänrakennusvietti on aika suuri tällä hetkellä, on maalailtu ja ommeltu ja siivottu ja touhotettu. Kyllä on meillä kaapit ensimmäistä kertaa ikinä niin niin järjestyksessä! Piti ihan hankkia uusia mappeja ja säilytyslaatikoita että sai kaikki tilpehöörit ja paperit järjestykseen. Kirpparille myös lahtasin roinaa kassikaupalla. Samalla koittanut viimeistellä vauvavalmisteluja, kuten pessyt kaikki vauvanvaatteet ja vaunutekstiilit ja alettu viimein laittaa vauvan huonettakin. Laskettuun aikaan on oikeasti enää kuukausi!!! <3

Ihanaa joulua kaikille :)

perjantai 18. marraskuuta 2016

Neuvolajuttuja

Edellisestä neuvolavisiitistä en erikseen edes mitään kirjoitellut, eipä siellä mitään ihmeellistä edes ollut. Sen jälkeen oli myös sokerirasitustesti, siinäkään ei mitään poikkeavaa tullut ilmi. Eilen oli 30-viikon neuvolakäynti jossa näitä tuloksia katsottiin. Hemoglobiini on alun 119:sta laskenut lukemiin 112, ja neuvolan täti antoi pari laattaa rautaa mukaan. Vauvan asentoa tunnusteli, totesi että pää tuntuu olevan alhaalla ja kysyi tuntuuko oikeassa kyljessä jotain potkuja kun siellä tuntuu jalka heiluvan xD Ai että tuntuuko.. Tänäänkin tuli niin mojovat potkut kylkeen että yksinäni kotona valitin/huusin ja kissa ihmetteli mikä minulla on hätänä. Tuntuu aikas inhottavilta! :D Mutta hyvä homma että vauveli on kääntynyt pää alaspäin (ja tämän on kyljessä tosiaan tuntenut useamman viikon).

Kohdunpohjan korkeudeksi mitattiin 26,5 joka menee normikäyrien mukaan mutta lähempänä alarajaa. Alkuunhan säikähdin kun oltiin ihan normikäyrien ylärajan lähellä että sieltä oikeasti tulee se iso jötkäle mitä mies aina povaa... Mutta nyt todennäköisyydet ovat sen puolella että saan soman siron prinsessan :) Oma äitini antoi minulle juuri vauvakirjani, josta lueskelin hänen kirjoituksiaan syntymästäni. Itse olin siro vauva, vain hiukan päälle 3 kilon, pitkä tumma tukka päässä ja kuulemma aivan nuken näköinen siloisella iholla. Ja hoitsujen lellikki xD

Painoa on tullut raskauden aikana noin yhdeksän kiloa. Yllättävästi ne kilot silti jonnekin "häviävät", tarkoitan että olo ei ole mitenkään valasmainen alkuun verrattuna vaikka toki sitä rasvavarastoa on kertynyt monta kiloa. Ja niinhän se meneekin että suuri osa raskaudenajan painosta tulee lapsivedestä, itse lapsesta, lisääntyneestä verimäärästä, nesteestä ja istukasta. Ai niin ja kuulemma seuraavalla neuvolavisiitillä ultrattaisiin ihan ja tarkistetaan että vauva varmasti on pää alaspäin oikeassa asennossa. Voi että, niin ihanaa jos saa vielä nähdä pikkuisen ennen syntymää!! Koko ajan kuitenkin on sanottu ettei rakenneultran jälkeen enää ole ultrauksia jos kaikki on normaalisti, joten tämä tuli yllätyksenä.

Masukuvat rv7-rv30



Masulin matka tähän asti :)

Rv 7                                                       Rv 15

Rv 18                                                       Rv 20

Rv 23                                                  Rv 26

Rv 29 (+5)                                                   Rv 30 (+5)





torstai 17. marraskuuta 2016

Perhevalmennus alkoi!

Eilen oli ensimmäinen perhevalmennuspäivä ja ollaan molemmat miehen kanssa positiivisesti yllättyneitä kokemuksesta :) Erittäin iloinen olen siitä että mieskin tykkäsi ja on innolla tulossa mukaan taas seuraavilla kerroilla. Meillä oli mukava ryhmä kasassa, jossa jaettiin rohkeasti kokemuksia ja mielipiteitä ja tämä vaikuttaa tietysti suuresti kokemukseen. Mukavaa oli, että valmennus ei ollut luentomaista vaan keskustelua ja yhdessäoloa. Miehet pääsivät myös keskustelemaan keskenään ja täällä oli kuulemma jaettu kokemuksia ja oli ilmeisesti mukava kuulla että muissakin perheissä käydään läpi hyvin samoja fiiliksiä (hermot välillä hyvin kireällä kotona itse kullakin, nainen vaan höpöttää vauvasta koko ajan kun miehelle vauva ei ole vielä konkretisoitunut ja mielessä ihan muut jutut jne). Hyvä että pääsevät porukalla näitä juttuja puhumaan :)

Eilisen teema oli vauvan syntymään valmistautuminen ja ensi viikolla naisväen kanssa käydään läpi imetykseen liittyviä asioita, kun taas miehille on joku vieraileva miespuolinen tähti kertomassa vauva-asioita miesnäkökulmasta. Kuulostaa kivalta! Monet lapsen saaneet tuttuni ovat sanoneet, että synnytysvalmennus oli melko turha eikä heillä ollut siitä oikein positiivista sanottavaa mutta itselleni tämä on tosi hieno juttu.