Neuvolajuttuja

Edellisestä neuvolavisiitistä en erikseen edes mitään kirjoitellut, eipä siellä mitään ihmeellistä edes ollut. Sen jälkeen oli myös sokerirasitustesti, siinäkään ei mitään poikkeavaa tullut ilmi. Eilen oli 30-viikon neuvolakäynti jossa näitä tuloksia katsottiin. Hemoglobiini on alun 119:sta laskenut lukemiin 112, ja neuvolan täti antoi pari laattaa rautaa mukaan. Vauvan asentoa tunnusteli, totesi että pää tuntuu olevan alhaalla ja kysyi tuntuuko oikeassa kyljessä jotain potkuja kun siellä tuntuu jalka heiluvan xD Ai että tuntuuko.. Tänäänkin tuli niin mojovat potkut kylkeen että yksinäni kotona valitin/huusin ja kissa ihmetteli mikä minulla on hätänä. Tuntuu aikas inhottavilta! :D Mutta hyvä homma että vauveli on kääntynyt pää alaspäin (ja tämän on kyljessä tosiaan tuntenut useamman viikon).

Kohdunpohjan korkeudeksi mitattiin 26,5 joka menee normikäyrien mukaan mutta lähempänä alarajaa. Alkuunhan säikähdin kun oltiin ihan normikäyrien ylärajan lähellä että sieltä oikeasti tulee se iso jötkäle mitä mies aina povaa... Mutta nyt todennäköisyydet ovat sen puolella että saan soman siron prinsessan :) Oma äitini antoi minulle juuri vauvakirjani, josta lueskelin hänen kirjoituksiaan syntymästäni. Itse olin siro vauva, vain hiukan päälle 3 kilon, pitkä tumma tukka päässä ja kuulemma aivan nuken näköinen siloisella iholla. Ja hoitsujen lellikki xD

Painoa on tullut raskauden aikana noin yhdeksän kiloa. Yllättävästi ne kilot silti jonnekin "häviävät", tarkoitan että olo ei ole mitenkään valasmainen alkuun verrattuna vaikka toki sitä rasvavarastoa on kertynyt monta kiloa. Ja niinhän se meneekin että suuri osa raskaudenajan painosta tulee lapsivedestä, itse lapsesta, lisääntyneestä verimäärästä, nesteestä ja istukasta. Ai niin ja kuulemma seuraavalla neuvolavisiitillä ultrattaisiin ihan ja tarkistetaan että vauva varmasti on pää alaspäin oikeassa asennossa. Voi että, niin ihanaa jos saa vielä nähdä pikkuisen ennen syntymää!! Koko ajan kuitenkin on sanottu ettei rakenneultran jälkeen enää ole ultrauksia jos kaikki on normaalisti, joten tämä tuli yllätyksenä.

Kuinka huolissaan saa olla omasta painosta?

Minua pelottaa hirmuisesti, miten paljon kiloja raskauden aikana tulee kertymään. Ja toisaalta hävettää myöntää, että ajattelen tälläistä asiaa niin paljon. Koen että tämä huoleni on kuitenkin ihan terveissä rajoissa, en todellakaan aio syödä liian niukasti eli kiloja saa ja pitää tulla, mutta en halua niitä yhtään enenpää kuin täytyy. Nyt harmittaa hirmuisesti se etten ole kunnolla uskaltanut harrastaa liikuntaakaan, kun keskenmeno pelottaa niin kovin. Mutta tsemppaan sillä saralla pikku hiljaa :) Myös varsinkin vatsalihasten kunto huolestuttaa, raskaana kun ei saa perinteisiä rutistuksia enää tehdä eli vatsalihaksista pitää huolehtia hieman erilaisin liikkein. Ei minulla todellakaan mitään sixpackia ole, mutta olen kuitenkin pitänyt lihakset kunnossa. Toisaalta sitä miettii, että olisit vain onnellinen että olet raskaan, mutta minkä sitä itselleen mahtaa.

Olen aina ollut hoikka, reilu parikymppiseksi normaalipainon alapuolella, nykyään normaali. Olen löytänyt sen oman ihannepainoni, mikä on 52 kg (olen 164 cm pitkä). Nyt menin jostain syystä lihomaan pari kiloa ennen raskautta ja tarkoitus oli laihduttaa ne heti pois että pysyn ihannepainossani, mutta niin tulinkin raskaaksi ja se jäi. Nämä pari extrakiloakin raskauden alla pistivät jo ahdistamaan kun osa vaatteista alkoi heti kiristää :D Nyt olen päässyt näiden parin kilon kanssa sujuiksi eli tästä on ihan ok jatkaa. Tämän raskauden ajan paino on ollut siis vajaa 54 kiloa ja toistaiseksi pysynyt siinä. Oletettavasti ensimmäistä kolmannesta on vielä reilu kuukausi jäljellä ja kyllähän tänäkin aikana paino saa jo kilon-kaksi nousta.

Olen raskauden aikana alkanut syömään entistäkin terveellisemmin, reilusti enemmän kasviksia ja hedelmiä. Naposteltavat ovat siis huomattavasti kevyempiä vaihtoehtoja kuin ennen, sekin hieman tasapainottaa varsinkin liikunnan jäätyä lähes kokonaan kuvioista. Etova olo tekee sen ettei ruoka maistu ihan samaan tapaan, jos vertaa ensimmäiseen raskauteen jossa fyysinen nälkä oli valtava ja sitähän myös söi. Nyt ei vaan tee mieli syödä samalla lailla, välillä vaan tajuaa että kylläpäs vatsa huutaa ruokaa. Toisaalta kun sitten alkaa syödä niin ruokaa menee alas kivan reippaat määrät :D

Viime aikoina olen alkanut oikeasti tajuta, että raskaana ollaan ja ensivuoden alusta meillä voi olla suloinen käärö sylissä <3 Ensimmäiset viikot positiivisen testin jälkeen en oikein uskonut / tajunnut että oikeasti olen taas raskaana ja keskenmeno oli niin valtava mörkö taustalla. Tämä mörkö ei edelleenkään ole poissa, mutta päivä päivältä pienempi. Tulee aina niin ihana fiilis, kun mies kommentoi jotain raskauteen / tulevaan lapseen liittyvää ja asia konkretisoituu aina vaan enemmän. Vielä on monta riskialtista viikkoa edessä, mutta ihana että aletaan nauttia tästäkin raskaudesta, kävi miten kävi.

Nyt nautin ihanasta alkukesästä ja siitä että saan vielä pukea ylleni ihan mitä haluan! Ja tietysti ihanista tuoreista mansikoista, muista marjoista ja herneistä, joita eilen vedinkin pari litraa xD