Tämä ihana paketti saapui jo kuukausi sitten. Enpä uskonut muille tuotteille olevan vielä käyttöä kuin teelle ja baby lotionille, mutta kuinka väärässä olinkaan. Esimerkiksi New Mama Bottom Spray on tarkoitettu helpottamaan synnytyksen jälkeistä arkuutta ja kirvelyä alakerrassa, mutta se on jo nyt päässyt helpottamaan oloani. Hieman tuli yllätyksenä että jos raskausvaiheessa voi tulla tälläisiä oireita :O Lisäksi samaa suihketta voi käyttää kasvovetenä ja näin olen myös tehnyt. Natural Nipple Butter on myös voide, jota on tullut käytettyä moneen, huulirasvana ja silmänympärysvoiteenakin. Angel Baby Bottom Balm oli pelastus kun flunssa iski ja huulet sekä nenänpielusta rohtui ikävästi. Baby Lotionia olen käyttänyt koko vartalolle kasvoja myöten. Todella monipuolisia tuotteita siis.
Tuoksut ovat osassa tuotteissa jokseenkin erikoiset, muttei ainakaan omaan nenään mitenkään ällöttävät tai pahat. Varsinkin tuo baby lotion ja bottom balm ovat jännänhajuisia... Joka tapauksessa, olen aivan ihastunut näihin tuotteisiin enkä voi liikaa hehkuttaa niiden ainesosaluetteloita! Luonnonkosmetiikkaa parhaimmillaan.
Tässä vielä hehkutuksen päätteeksi esimerkkinä bottom balmin ainesosaluettelo ja kuvaus raskauskeijun sivuilta:
Angel Baby Bottom Balm on kliinisesti testattu voide, joka soveltuu hyvin kestovaippojenkin kanssa ja auttaa sodassa vaippaihottumaa vastaan ja helpottaa jo ilmaantunutta ihottumaa. Ainut voide joka on valmistettu luomuoliiviöljystä, bakteereja ja hiivaa vastaan taistelevista yrteistä, karitevoista ja luonnon eteerisistä öljyistä. Helpottaa itikan puremiin, kutisevaan päänahkaan, vesirokkoon, lieviin ihottumiin ja palovammoihin.
Valmistusaineet: luomu oliiviöljy, karitevoi, luomu kehäkukkauute, luomu kuismauute, luomu härkkiuute, luomu ratamouute, kandelillavaha, luomu jojobaöljy, luomu laventeliöljy, tea tree öljy ja mirha öljy
Näitä saa tilattua ainakin muutamista suomalaisista verkkokaupoista, itse tein tilauksen tosin iHerbiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti