head

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Masun joulukuulumisia

Onpas taas kuukausi vierähtänyt nopsaan. Nyt ollaan jo jonkun aikaa oltu äitilomallakin, ihanaa!!! Aika ei todellakaan ole käynyt pitkäksi, hommailtavaa on riittänyt yllin kyllin. Masu on kasvanut tottakai taas hurjasti:

Rv 34+3
Kuva nyt on viime viikolta, nythän jo menossa rv 35 mutta ei jaksa ottaa uutta tähän väliin xD Onnistuin myös saamaan flunssan eli olen kitunut nyt pari päivää särkyisenä, räkäisenä ja tukkoisena. Panadol ei särkyihin ole juurikaan auttanut, eli koitetaan vaan kestää. Onneksi sain vasta nyt ensimmäisen raskausajan flunssan/kuumeen! Itselläni juuri tuo lihassärky on aina kipeänä se pahin juttu. Kyllä eilenkin oli itku herkässä kun olo ihan hirveä, tekemistä riittäisi mutta ei vaan pysty kun makaamaan sohvalla. Hormonit saa kyllä harmituksen ihan uusille tasoilla aina. Taisinpa viime kuussa tirauttaa itkut kun halusin tehdä ensimmäistä kertaa joulutorttuja mutta huomasin kesken kaiken ettei meillä ole tomusokeria torttujen päälle :(

Muutoin meillä mennyt kivasti ja kaikki edelleen hyvin :) Pesänrakennusvietti on aika suuri tällä hetkellä, on maalailtu ja ommeltu ja siivottu ja touhotettu. Kyllä on meillä kaapit ensimmäistä kertaa ikinä niin niin järjestyksessä! Piti ihan hankkia uusia mappeja ja säilytyslaatikoita että sai kaikki tilpehöörit ja paperit järjestykseen. Kirpparille myös lahtasin roinaa kassikaupalla. Samalla koittanut viimeistellä vauvavalmisteluja, kuten pessyt kaikki vauvanvaatteet ja vaunutekstiilit ja alettu viimein laittaa vauvan huonettakin. Laskettuun aikaan on oikeasti enää kuukausi!!! <3

Ihanaa joulua kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti