head

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Näin synnytät fiksun lapsen?

Tässäpä yksi listaus asioista, joiden avulla erinäisten tutkimusten mukaan voit edesauttaa tulevan lapsesi älyllistä ja motoristista kehitystä:

EI ALKOHOLIA JA MUITA PÄIHTEITÄ
No juu, eikös tämä ole aika itsestäänselvä asia? Aika selvä homma miten alkoholi ja päihteet vaikuttavat meidän aivoihimme, saatika sitten herkän sikiön. Tästä kärsivät lapsen muisti, oppimiskyky, tarkkaavaisuus ja sosiaaliset taidot.



RAUTA JA FOOLIHAPPO
Foolihapon olenkin jo blogissa maininnut heti alussa, sillä on sen verran tärkeä rooli estämässä sikiön kehityshäiriöitä. Tutkimuksissa myös raudanpuutteen on koettu olevan haitallista sikiölle, eli kunhan oma foolihapon saanti ja hemoglobiini ovat kunnossa, niin lapsella on tutkimusten mukaan paremmat lähtökohdat hyville motoristisille taidoille ja oppimiskyvylle. Raudalle hyviä lähteitä ovat esim. punainen liha, pavut ja pinaatti. Pinaatti on myös yksi parhaita folaatin (foolihappo) lähteitä.




OMEGA 3 -RASVAHAPPOJA, MUTTA EI ELOHOPEAA
Rasvahapoilla on tärkeä rooli aivojen kehittymisessä. Omega 3 -rasvahappoja saa vaikka rasvaisesta kalasta ja tietyistä pähkinöistä. Muista kuitenkin välttää elohopeaa sisältäviä kalalaatuja!



ANTIOKSIDANTIT JA PROTEIINI
Saat tärkeitä vauvan aivoja suojaavia antioksidantteja hedelmistä ja marjoista. Proteiini on tärkeä rakennusaine ja sitä saa esimerkiksi kananmunasta.



LIIKUNTA
Kuntoillessa tuotamme hormonia, joka edesauttaa lapsen aivojen ja muidenkin tärkeiden elinten kasvua. Asiantuntijat suosittelevat 30 minuuttia liikuntaa mieluiten joka päivä, tai ainakin viikon useimpina päivinä.



SEURUSTELE LAPSESI KANSSA JO RASKAUSAIKANA
Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että lapsi voi kuulla ja reagoida ääniin raskauden puolivälistä eteenpäin. Voit muodostaa intiimin suhteen lapseesi jo tuolloin lukemalla, laulamalla ja juttelemalla ja näin myös auttaa lapsesi kehitystä.



SYÖ TARPEEKSI JA HYVIN, MUTTEI LIIKAA
Kaiken kaikkiaan oikeanlainen ravinto on siis erittäin tärkeää raskauden aikana, jotta kehittyvä sikiö saa tarpeeksi rakennusaineita. Painoa kuuluu kertyä raskauden aikana, mutta liika on tässäkin liikaa. Ylipaino voi johtaa ennenaikaiseen synnytykseen, joka taas voi johtaa oppimisvaikeuksiin ja käyttäytymisongelmiin. Mitä pidempään vauva köllöttelee masussa, sen parempi aivoille! Tämä on ehkä hyvä muistaa kun laskettu aika on paukkunut yli ja olo kuin ilmapallolla.




Lue lisää:
http://www.parents.com/pregnancy/my-baby/smart-baby-brain-power-tips/
http://www.livestrong.com/article/509669-things-to-eat-during-pregnancy-to-make-a-baby-smart/

Kuvat:
 http://www.whattoexpect.com/forums/january-2015-babies/topic/share-your-favorite-pregnant-memes.html
https://www.kathysmith.com/your-health/exercise-and-pregnancy
http://www.zliving.com/health/pregnancy-babycare/29-weeks-pregnant-ballooning-belly-3186/
http://perfectimage-llc.com/antioxidant-skin-benefits-wrinkle-preventing-power/
http://www.kraftcanada.com/healthy-living/articles/omega-3-fatty-acids
http://www.medicalnewstoday.com/articles/270609.php
http://romeonemeno.blogspot.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti