head

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Vauvahankinnat - the big list

Onneksi ollaan aloitettu vauvan hankinnat ajoissa, tavara kerrallaan, niin vältytään viime hetken paniikilta ja nopeilta (mahdollisesti huonoilta) valinnoilta. Olen sellaista tyyppiä, että perehdyn jokaiseen hankintaan erikseen huolella ja ajan kanssa, tutkien ja vertaillen. Toisille sopii parhaiten että kävelee kauppaan ja ottaa ensimmäisen tuotteen mikä miellyttää, mutta ei minulle. Tässä lista meidän vauvan hankinnoista:

EHDOTTOMAT HANKINNAT

1. Vaunut ja turvakaukalo (hankittu!)
Varmastikin kalleimmat hankinnat ja turvakaukalo tärkein että päästään sairaalasta kotiin :) Muutenkin kiva että vaunut ovat valmiina odottamassa kun päästään ulkoilemaan. Tuskaisten pohdintojen jälkeen päädyin ostamaan edulliset lähes uudenveroiset yhdistelmävaunut käytettynä ja myös turvakaukalo on samaa settiä vaunujen kanssa eli sen saa kiinni vaunujen runkoon. Tärkeimpiä ominaisuuksia valinnassa oli mm. hyvät isot ilmakumirenkaat, kääntyvät ja lukittavat eturenkaat, sirot ja tarpeeksi pieneen tilaan menevät osat, yhteensopiva turvakaukalo ja omaa silmää miellyttävä ulkonäkö. Plussia että osat saa kiinnitettyä runkoon tulo- tai menosuuntaan, työntöaisassa korkeudensäätömahdollisuus, säädettävä selkänoja, irrotettavat ja pestävät osat, mukana hyttysverkko, sadesuoja, päivävarjo ja hoitolaukku.
Meidän vaunusetti Lucky, kuva preeco.fi


2. Vaatteita (hankittu!)
Itsestäänselvyys mutta mainittakoon erikseen vielä perusvaatteiden lisäksi tärkeimmät: talvihaalari (tammikuussa kun tarkoitus syntyä), lämmin myssy, lämpöpussi. Myös suloinen juhlamekko nimiäisiä varten on jo hankittu valmiiksi :)

  



3. Muut tekstiilit
Unipussi, peitto, pyyhe ja harsoja.

LuinSpan vauvapyyhe on ihanan muhkea ja pehmoinen, luinspa.fi


4. Vaippoja (hankittu!)
Jos on tarkoitus ensisijaisesti kestovaippailla kuten meillä niin on syytä olla ajoissa liikkeellä. Varsinkin jos metsästää edullisia hyviä vaippoja kirppareilta :) Meidän kestovaippakokoelma alkaa olla valmis, vielä kun saan ommeltua harsovaipat ja merinovillahousut. Paketti kertakäyttövaippoja ostetaan todennäköisesti myös varoille muutama viikko ennen laskettua aikaa, niitä nyt voi hakea kaupasta vaikka sairaalasta kotiutuessa.


5. Nukkumapaikka (suunnitteluvaiheessa)
Turvallinen nukkumapaikka tietysti pitää olla. Pinnasängyn kanssa meillä ei hötkyillä, sen ehtii petivaatteineen hankkia vauvan syntymänkin jälkeen ellei sopiva osu vastaan ennen. Meillä ensipediksi tulee pehmoinen ja helposti liikuteltava unipesä ja yöt vauva saa alkuun nukkua unipesässä joko sängyssämme tai ihan sängyn vieressä jonkinlaisella lisäpetitasolla. Unipesän ompelen tietty itse, sopivat kankaat ovat etsinnän alla.

kuva unipesakauppa.com


6. Kylpyamme ja -tuki (hankkimatta)
Kylpytuet vaikuttavat ainakin kuvissa ja ajatuksena todella käteviltä, joten haluan ammeen ja siihen sopivan erillisen kylpytuen vauvalle. Näin ammeen käyttöikä on pidempi kuin valmiiksi muotoilluissa ammeissa. Luman perusallas tuen kanssa vaikuttaa hyvältä.

Luma amme, kuva babystyle.fi

7. Hoitoalusta (hankkimatta)
Mitään erillistä hoitopöytää ei meille hankita, mutta joku kevyt ja helposti siirreltävä alusta varmasti helpottaa arkea. Ehkäpä päädyn ihan Ikean puhallettavaan malliin, johon ompelen kivan päällisen. Saapahan pieneen tilaan, kun ei ole enää tarvetta.

Ikea.fi

8. Sängynsuojat (hankkimatta)
Kosteudenpitäviä sängynsuojia hankitaan varmaan pari kappaletta suojaamaan mm. omaa sänkyämme ja myöhemmin pinnasänkyyn. Ikea taitaa vetää tässäkin kategoriassa pisimmän korren huokealla hinnallaan.
Ikea.fi
8. Kantoliina (hankittu!)
Kantoväline oli ehdoton listalla, se tuo todella paljon vapautta äidille! Vauva viihtyy iholla ja itse voi laittaa ruokaa, pyykkiä tai käydä vaikka sienessä. Kantorepun ja kantoliinan välillä pohdein pitkän tovin, lueskelin tietoa ja vertailin tuotteita. Alusta alkaen olin kallistunut kantoliinaan, reppu vaan vaikutti niin kovin... reppumaiselta. Liina näytti mukavammalta pitää päällä ja lopulta sen ominaisuudetkin veivät voiton: mm. liinan käyttöikä on pitempi ja se on ergonominen heti vastasyntyneelle, toisin kuin moni kantorepuista. Päätöstä seurasi vieläkin suurempi vertailu erilaisista kantoliinoista ja lopulta päädyin tilaamaan uutena kudotun kantoliinan. Toiseksi kallein hankinta vaunujen jälkeen mutta uskon että sen arvoinen!

kuva birdiesroom.com


9. Tutti ja tuttipullo (tutti hankittu, pullo puuttuu)
Mikäli tyttö ilman tuttia pärjää, niin en ala sitä turhaan tarjoamaan. Varoiksi sellainen on kuitenkin hyvä olla olemassa. Tutti saatiinkin ilmaiseksi Babyboxin mukana. Tuttipullo vielä puuttuu, lasinen versio etsinnässä.

Lifefactoryn kemikaalittomat lasituttipullot silikonisella suojuksella, kuva bigsmallshop.com


10. Hoitotuotteet (hankkimatta)
Hankintalistalla vauvalle  on vauvan hoitoöljy sekä mieto pesuaine. Molemmat hankin ehdottomasti luonnonkosmetiikasta ja löysinkin täydelliset tuotteet, Earth Mama Angel Baby -sarjasta. Lisäksi puuttuu vielä kynsisakset, hiusharja sekä babywipesit. Pakko varmaan laittaa tilaukseen sarjan äidille tarkoitettujakin tuotteita, niin ihastuin näiden puhtaisiin ainesosaluetteloihin! Suomalaisista nettikaupoista ainakin bebes.fi myy sarjan tuotteita.

Earth Mama <3 Angel Baby -sarjan tuotteiden ainesosaluettelot ovat ihanan luonnollisia, tykkään!


11. Lelut (osa hankittu)
Leluja ei paljoa alkuun tarvita, mutta jotain pitää olla :) Muutamat nuket ja pehmolelut pääsevät koristamaan huonetta odotellen leikki-ikää. Muutama pehmohelistin löytyy, joita voi vauvan iloksi esitellä ja pianhan hän osaa niihin jo itsekin tarttua. Paljon kehuttu Sophie la Girafe on vielä hankintalistalla sekä jokin kirkasvärinen ensilelu (tälläisen mahdollisesti saa ilmaisen Liberolaukun mukana).

Sophie la Girafe on 100 % luonnonkuminen vauvojen suosikki, sophielagirafe.fr


12. Leikkimatto (työn alla)
Pehmoinen alusta maailman ihmettelyyn lattiatasolta. Kankaat on jo hankittu, leikkimaton ompelen siis itse.

Baby's Only -leikkimatto, pikkuvanilja.fi



HARKINNANVARAISET HANKINNAT

1. Rintapumppu (jos löytyy halvalla kirpparilta vaikka niin ostan valmiiksi, muuten tarpeen mukaan)

2. Vaippapyykkikori kestovaipoille (en ole vielä miettinyt mihin likavaipat sijoitetaan)


HARKITSIN MUTTA TOTESIN TURHAKKEEKSI MEILLÄ

1. Hoitopöytä

2. Sitteri

3. Puuhamatto lelukaarella

4. Vauvojen "ensituolit" ym.


VAUVAN HUONEEN SISUSTUS (ei mitään hankittuna eikä kiire)

1. Pinnasänky + patja ja petivaatteet
Kuten jo mainitsin, voi olla että hankitaan ennen syntymää tai sitten ei. Välttämättä omaa sänkyä ei alkuun tarvita.

2. Lipasto
Lipasto toimii tietty säilytystilana tarvikkeille ja mahdollisesti myös hoitotasona erillisen alustan kanssa.

3. Mukava tuoli
Haluan jonkun mukavan pehmoisen tuolin vauvahuoneeseen, jossa kelpaa istuskella vauva sylissä.

4. Matto, verhot, tyynyjä, peitteitä
Jotain suloista ja pehmoista, ripaus vaaleanpunaista :) Näitäkään en ehkä uskalla hankkia ennen syntymää, jos vauva päättääkin yllättää sukupuolella :O

5. Koristeet
Viimeinen silaus sisustukselle. Osaltaanhan lelut ja suloiset vaatteet jo toimivat koristeina, mutta varmaan hankitaan myös seinille esim. taulua, peiliä tms.



Onneksi joulu on tulossa niin toivotaan paljon näitä puuttuvia tavaroita joulupukilta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti