Raskaus, liikunta ja keskenmeno

Ehkä vähän hullua, mutta en ole uskaltanut harrastaa minkäänlaista liikuntaa sen jälkeen kun sain taas tietää olevani raskaana. Jotenkin minulle on pinttynyt hölmö ajatus päähän että mitä jos kaikki se hyppiminen, tärähtelyt ja lihastreenit aiheuttivatkin keskenmenon. Olen lukenut asiasta paljon, mutta melkeinpä joka tuutissa toitotetaan ettei liikunnalla voi aiheuttaa keskenmenoa.

Toisaalta löysin viitteen yhteen tutkimukseen, jossa vastoin kaikkien muiden lukemieni lähteiden tietoja olikin saatu tulokset, että keskenmenon riski kasvoi lähes nelinkertaiseksi niillä jotka harrastivat säännöllistä rajua liikuntaa raskauden alussa. Alunperin bongasin tutkimuksen vauva.fi:n keskustelupalstalta, jonne joku olikin kirjannut oleellisimmat pointit:

"Liian raju liikunta yli kolminkertaistaa raskaana olevan naisen keskenmenon riskin raskauden ensimmäisinä kuukausina, paljastaa Tanskassa tehty tutkimus.

Erityisen riskiherkkiä lajeja ovat erilaiset pallopelit, kontaktilajit ja liian pitkät juoksulenkit. Uiminen ei keskenmenon riskiä lisännyt. Ison riskin ryhmään kuuluivat naiset, jotka harrastivat liikuntaa yli seitsemän tuntia viikossa.

Syddansk Universitetissa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 90 000 naista. Heiltä kysyttiin, minkälaisia liikuntamuotoja he harrastivat raskauden eri vaiheissa. Tietoja verrattiin raskauden edistymiseen. Kävi ilmi, että raskaus keskeytyi sitä useammin mitä enemmän ja rajumpaa liikuntaa raskaana oleva nainen harjoitti.

Suurimmillaan riski raskauden keskeytymiseen oli raskausviikkojen 11 - 14 välisenä aikana. Kun raskaus eteni viikolle 18, keskenmenon riski alkoi laskea.

Tutkimus julkaistiin British Journal of Obstetrics and Gynaecology lehdessä."

Yksi tutkimuksesta kertova artikkeli löytyy täältä.

Oli miten oli, olen nyt päättänyt ottaa rauhallisesti varmuuden vuoksi. Yritän pikkuhiljaa taas lisätä liikuntaa mutta rauhallisemmassa muodossa. Normaalisti olen harrastanut lähinnä aerobicia+ lihaskuntoa ja tahkonut tanssimattoa. Molemmissa näissä on paljon hyppyjä ja tärähdyksiä, joita suositellaan loppuraskauden aikana vältettävän. Itsestäni tuntuu, että haluan välttää näitä myös nyt alkuraskaudessa. Kohtuullisena määränä ne varmaan olisivat ihan ok, mutta pelottaa liikaa ainakin tällä hetkellä.  Tutkimuksessakin puhutaan tosiaan liian rajusta liikunnasta, ja liikunta on muutoin erittäin suositeltavaa raskaana. Jotkut liikkuvat onnellisesti raskauden läpi, juoksevat yms. ilman mitään ongelmia. Voi olla ettei oma liikkumiseni oikeasti vaikuttanut mitenkään keskenmenoon, näin oma järkenikin sanoo minulle, mutta silti jokin pieni ääni rajoittaa minua.

Eka neuvola lähestyy (taas)

Viikon päästä oisi se ensimmäinen neuvolakäynti käsillä! Viimeksihän juuri tuolloin sain keskenmenon eli kävin vain kääntymässä neuvolassa josta minut onneksi ohjattiin suoraan ultraan asia varmistamaan. Toistaiseksi kaikki on hyvin tällä kertaa :) Vessassa käydessä sitä aina ensimmäisenä tarkistaa ettei vaan näy yhtään veristä vuotoa, mutta eipä ole onneksi näkynyt. Nyt eletään juuri niitä hetkiä, jolloin vuoto viimekerralla alkoi, painajaistakin olen jo nähnyt että alan vuotamaan verta ja keskenmeno tulee taas... Mutta toivottavasti suurin pelko alkaa näiden viikkojen jälkeen helpottaa. Toki pienellä varauksella mennään varsinkin ensimmäinen kolmannes loppuun, mutta kenties jo vähän iloisemmin mielin kuin tähän asti.

Rinnatkin ovat vihdosta viimein kipeytyneet oikein kunnolla, väsymys välillä vaivaa mutta muuten olo on melkolailla normaali. Iltaturvotus tietty vaivaa taas, sama oli silloin viimeksi. Iltaisin maha välillä näyttää kuin oltaisiin jo jossain neljännellä kuulla.

Tässä sitä taas mennään?

Pari päivää viime postauksesta tein raskaustestin, joka näytti negatiivista. Pari kertaa tuli hieman veristä vuotoakin, joten totesin ettei tässä ilmeisesti raskaana kuitenkaan olla ja kai ne menkat sieltä edelleen pukkaa. Mutta sitten tuo minituhruttelu taas loppui kokonaan, joten tänään tein uuden testin. Ja selkeä viivahan siihen tuli. Ilmeisesti nyt olen ihan oikeasti taas raskaana. Kumma vaan, tuon viivan näkeminen ei tuonut mitään suurta tunnekuohua kuten ekalla kerralla. Tottakai olen iloinen, mutta siitä ekasta keskenmenosta jäi niin vahva varautuneisuus ja pelko päälle, etten uskalla kunnolla iloita asiasta varmaan moneen viikkoon, ennenkuin keskenmenon riski on selkeästi vähentynyt. Mutta yritän hyvillä mielin mennä eteenpäin, turha pelko ja stressaaminen on vaan pahasta. Tästä se meidän käärö voi nyt oikeasti tulla :)

Kuukautiskierto keskenmenon jälkeen

Ensimmäiset kuukautiseni keskenmenon jälkeen tulivat kutakuinkin ajallaan, jos ajatellaan että kierto olisi lähtenyt siitä kun keskenmeno tapahtui. Minulle normaalia tiputteluvuotoa tuli noin viikon ajan kunnes vuoto runsastui kuukautisiksi. Keho ei kuitenkaan ole ollut täysin oma itsensä. Rintani kipeytyvät ja turpoavat normaalisti joka kuukausi jo ovulaation aikoihin ja arkuus hellittää vasta kuukautisten loputtua, mutta nyt ei missään vaiheessa esiintynyt pienintäkään arkuutta tai turvotusta. Myöskään normaaleja kuukautiskipuja ei ollut, vain hyvin pientä kipua. Sen takia en pysty täysin varmaksi sanomaan kuukautisten alkamispäivää, tiputteluvuoto kun runsastui tasaisesti joka päivä eikä tullut sitä selkeää über-kipupäivää josta aina varmasti tiedän alkamispäivän.

Sama meno jatkui tässä nykyisessä kierrossa, eli olen kummastellut ettei rinnossa ole ollut pientäkään kipua tai turvotusta. PAITSI eilisestä lähtien on ollut hieman molempia havaittavissa. Kuukautisetkin pitäisi alkaa ihan näinä päivinä ja tiputteluvuoto loppui edellispäivänä eli olen taas hieman hämilläni. Viimeksi siis tiesin jo ennen raskaustestiä olevani raskaana, koska tuo viikon-kaksi kestävä päivittäin runsastuva tiputteluvuoto ennen varsinaisia kuukautisia yhtäkkiä loppui pari päivää ennen kuukautisia. Nyt näyttäisi käyneen taas niin... Voisiko se olla? Pitänee odottaa vielä muutama päivä ja tehdä testi. Se selittäisi miksi A. En ole meinannut päästä sängystä ylös tämän viikon aikana, aamuisin voisi vaan nukkua ja nukkua. B. Turvottaa mahasta ja vyötäkin täytyy pitää reiän verran isommalla. C. Minulla on ollut omituista pientä pahoinvointia viime päivinä. D. Tänään posket ovat lehottaneet punaisina ja viluttaa, tämänkin olen lukenut voivan johtua raskaudesta.

Jotenkin ei vaan yhtään ole sellainen olo. Ei vaan tunnu siltä että voisi olla raskaana. Ei oikein uskalla toivoa. Välillä kun näkee onnellisia tuoreita vanhempia vauvojensa kanssa, tulee tosi haikea olo ja meinaa itkettää. Meillä olisi voinut jo pian olla kaikki se. Tiedän että meillä on aikaa vielä, ollaan nuoria, asiat voisi olla miljoonasti huonommin jne. Ei se silti helpota sitä tunnetta.

Keskenmenosta toipuminen

Keskenmenosta on nyt kulunut vajaa viikko, ja ultrasta jossa asia varmistettiin neljä päivää. Ensimmäiset päivät olivat vaikeimmat, tunteet olivat pinnassa ja kyyneleet kipusivat herkästi silmiin kun asiaa mietti. Useamman viikon olin jo ehtinyt elää täysin ajatukselle, että loppuvuodesta meillä on suloinen käärö sylissä, käärö jota olen halunnut jo monta vuotta ja jota tosissaan on yritetty vajaa vuosi. Yhtäkkiä se kaikki muuttui, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.

Viime yönä näin unta, jossa yritin autolla ajaa pitempää välimatkaa, kotoa jonnekin kaukaiselle paikkakunnalle. Olin jo melko pitkällä, lähestulkoon perillä, kun yhtäkkiä huomasin että jotenkin olen joutunut lapsuuskotini lähelle. Olin aivan tuskissani, että miten tässä näin saattoi käydä, olin jo melkein perillä ja nyt olen täällä, mistä matkaa on taas yhtä paljon määränpäähän. Jatkoin matkaa, mutta tässä vaiheessa allani oli polkupyörä, ja tie oli omituista tahmeaa mössöä ja eteneminen oli todella hidasta ja rankkaa, voimat eivät meinanneet riittää etenemiseen.

Juuri tuo tunne siitä että kaikki oli jo hetken niin lähellä, mutta yhtäkkiä taas niin kaukana, on ollut hyvin suuri. Ja tietysti tulevan ajattelu on ollut raskasta, kai juuri pelot että kauanko taas joutuu yrittämään ja mitä jos tulee uusi keskenmeno, miten sitä jaksaa. Unesta huolimatta fiilikset ovat parina viime päivänä olleet paljon paremmat ja katseet tulevassa ja uudessa yrityksessä. Positiivisin fiiliksin mennään.

En pystynyt vielä soittamaan äitiysneuvolaan (josta minut lähetettiin toisaalle ultraan) ja kertomaan lopullisia uutisia, tarvitsin hieman aikaa keräillä itseäni ja ajatuksia kasaan. Nyt pystyn varmasti puhumaan asiasta purskahtamatta heti itkuun, eli heti pääsiäispyhien jälkeen olen taas neuvolaan yhteyksissä. Ultran tehnyt lääkäri antoi ohjeet, että tehdään ensi viikolla raskaustesti ja toivotaan että se näyttäisi jo negatiivista. Jos näin, kaikki on hyvin.

Muistuttelen itseäni myös siitä, että ollaan mieheni kanssa superonnekkaita, tästä huolimatta. Yritystä meillä on loppujen lopuksi niin vähän takana, ollaan nuoria ja terveitä, uusi raskaus on mahdollinen ja todennäköinenkin. Keskenmenot kai ovat suhteellisen yleisiä ja kaikki eivät niiltä voi välttyä, tälläinen vain kuuluu elämään. Ensi kerralla sitä varmasti suhtautuu jo raskauden alusta lähtien paljon varauksellisemmin, eikä mahdollinen keskenmeno tulisi niin shokkina. Nyt sitä vaan siirtyi heti pilvilinnoihin elelemään, olettaen että kaikki menee hyvin. Niin tai näin, uusi keskenmeno olisi tosi surullista, joten toivokaamme että seuraavasta raskaudesta saisimme terveen lapsen maailmaan!

Tunteiden kirjoa

Olen aika herkkä ihminen, ja välillä pienetkin jutut voivat tuntua suurilta. Päällimmäinen tunne on viime päivinä kai ollut suru. Eilisiltana ja tänään ajatuksissa on pyörinyt kysymyksiä ja ajatuksia. Miksi tälläistä pitää tapahtua niille, jotka yrittävät ja yrittävät, toivovat ja toivovat ja toivovat vielä vähän lisää? Tunnen kateutta niille, joille raskaudet alkavat nopeasti ja kaikki menee aina hyvin. Niille, joilla raskaudet alkavat vahingossa, lapsi ei ehkä ole edes toivottu eikä sitä haluta syntymänkään jälkeen mutta niin he sen vaan saavat. Mistä keskenmeno johtui? Teinkö itse jotain, olisinko voinut välttää sen? Onko kaikki vaan huonoa tuuria?

Tälläistä elämä vaan on. Onneksi keskenmeno tuli näinkin varhaisessa vaiheessa eikä myöhemmin (vaikka lääkärin mukaan silti oudossa kohtaa, yleensä se tulee jo tätä aikaisemmin tai vasta viikkojen 12 paikkeilla). Laskujen mukaan viikkoja oli kertynyt jotain 6-7 paikkeille, en tarkkaan muista. No, nyt jatketaan samasta tilanteesta missä oltiin vajaa pari kuukautta sitten. Eli ovulaatiota taas metsästämään, kunhan ne kuukautiset sieltä taas toivottavasti heti pian alkaisivat rullata.

Kun pelot käyvät toteen

Tunne oli ollut hyvin vahva jo pari päivää ennen lääkärin lausuntaa, joten shokkina se ei enää siinä kohtaa tullut kun hän ultrassa totesi kohdun tyhjentyneen kokonaan. Olin siihen jo ehtinyt henkisesti valmistautua ja tirauttaa kyyneleet. Näin meille kaiken tämän jälkeen kävi.

Raskausoireet ovat hävinneet jo lähes kokonaan; ei kiljuvaa nälkää, ei superkipeitä turvonneita rintoja, ei mahan turvotusta, ei sitä jännän ihanaa tunnetta vatsassa... Jos jotain hyvää koitetaan tässä vaiheessa miettiä, en todennäköisesti tarvitse sairaalareissua enkä kaavintaa ja voimme alkaa yrittää lasta taas heti kuukautisten tultua. Eihän taas tarvitse odottaa lähemmäs vuotta uutta mahdollisuutta, eihän?