Keskenmenosta on nyt kulunut vajaa viikko, ja ultrasta jossa asia varmistettiin neljä päivää. Ensimmäiset päivät olivat vaikeimmat, tunteet olivat pinnassa ja kyyneleet kipusivat herkästi silmiin kun asiaa mietti. Useamman viikon olin jo ehtinyt elää täysin ajatukselle, että loppuvuodesta meillä on suloinen käärö sylissä, käärö jota olen halunnut jo monta vuotta ja jota tosissaan on yritetty vajaa vuosi. Yhtäkkiä se kaikki muuttui, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.
Viime yönä näin unta, jossa yritin autolla ajaa pitempää välimatkaa, kotoa jonnekin kaukaiselle paikkakunnalle. Olin jo melko pitkällä, lähestulkoon perillä, kun yhtäkkiä huomasin että jotenkin olen joutunut lapsuuskotini lähelle. Olin aivan tuskissani, että miten tässä näin saattoi käydä, olin jo melkein perillä ja nyt olen täällä, mistä matkaa on taas yhtä paljon määränpäähän. Jatkoin matkaa, mutta tässä vaiheessa allani oli polkupyörä, ja tie oli omituista tahmeaa mössöä ja eteneminen oli todella hidasta ja rankkaa, voimat eivät meinanneet riittää etenemiseen.
Juuri tuo tunne siitä että kaikki oli jo hetken niin lähellä, mutta yhtäkkiä taas niin kaukana, on ollut hyvin suuri. Ja tietysti tulevan ajattelu on ollut raskasta, kai juuri pelot että kauanko taas joutuu yrittämään ja mitä jos tulee uusi keskenmeno, miten sitä jaksaa. Unesta huolimatta fiilikset ovat parina viime päivänä olleet paljon paremmat ja katseet tulevassa ja uudessa yrityksessä. Positiivisin fiiliksin mennään.
En pystynyt vielä soittamaan äitiysneuvolaan (josta minut lähetettiin toisaalle ultraan) ja kertomaan lopullisia uutisia, tarvitsin hieman aikaa keräillä itseäni ja ajatuksia kasaan. Nyt pystyn varmasti puhumaan asiasta purskahtamatta heti itkuun, eli heti pääsiäispyhien jälkeen olen taas neuvolaan yhteyksissä. Ultran tehnyt lääkäri antoi ohjeet, että tehdään ensi viikolla raskaustesti ja toivotaan että se näyttäisi jo negatiivista. Jos näin, kaikki on hyvin.
Muistuttelen itseäni myös siitä, että ollaan mieheni kanssa superonnekkaita, tästä huolimatta. Yritystä meillä on loppujen lopuksi niin vähän takana, ollaan nuoria ja terveitä, uusi raskaus on mahdollinen ja todennäköinenkin. Keskenmenot kai ovat suhteellisen yleisiä ja kaikki eivät niiltä voi välttyä, tälläinen vain kuuluu elämään. Ensi kerralla sitä varmasti suhtautuu jo raskauden alusta lähtien paljon varauksellisemmin, eikä mahdollinen keskenmeno tulisi niin shokkina. Nyt sitä vaan siirtyi heti pilvilinnoihin elelemään, olettaen että kaikki menee hyvin. Niin tai näin, uusi keskenmeno olisi tosi surullista, joten toivokaamme että seuraavasta raskaudesta saisimme terveen lapsen maailmaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti