Olen aika herkkä ihminen, ja välillä pienetkin jutut voivat tuntua suurilta. Päällimmäinen tunne on viime päivinä kai ollut suru. Eilisiltana ja tänään ajatuksissa on pyörinyt kysymyksiä ja ajatuksia. Miksi tälläistä pitää tapahtua niille, jotka yrittävät ja yrittävät, toivovat ja toivovat ja toivovat vielä vähän lisää? Tunnen kateutta niille, joille raskaudet alkavat nopeasti ja kaikki menee aina hyvin. Niille, joilla raskaudet alkavat vahingossa, lapsi ei ehkä ole edes toivottu eikä sitä haluta syntymänkään jälkeen mutta niin he sen vaan saavat. Mistä keskenmeno johtui? Teinkö itse jotain, olisinko voinut välttää sen? Onko kaikki vaan huonoa tuuria?
Tälläistä elämä vaan on. Onneksi keskenmeno tuli näinkin varhaisessa vaiheessa eikä myöhemmin (vaikka lääkärin mukaan silti oudossa kohtaa, yleensä se tulee jo tätä aikaisemmin tai vasta viikkojen 12 paikkeilla). Laskujen mukaan viikkoja oli kertynyt jotain 6-7 paikkeille, en tarkkaan muista. No, nyt jatketaan samasta tilanteesta missä oltiin vajaa pari kuukautta sitten. Eli ovulaatiota taas metsästämään, kunhan ne kuukautiset sieltä taas toivottavasti heti pian alkaisivat rullata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti