head

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kirppari-intoa ja löytöjä!

Ensin oli yksi suloinen pieni potkari, jota hypisteltiin ja jonka sisään pienokainen kuviteltiin. Kohta oltiinkin jo seuraavalla kirpparilla ja mopo lähti täysin käsistä. Vauvanvaatteita, vauvanvaatteita vauvanvaatteita!



Lähelle avattiin hiljattain ihan uusi lastentarvikekirppari, jonne päätin ystäväni kanssa mennä käymään. Ja voi pojat että siellä oli kaikkea ihanaa myynnissä! Vaatteiden laatu oli jotain ihan eri luokkaa kuin ensimmäisellä vierailemallani lastenkirpparilla (josta en mitään ostanutkaan). Koko kirpparikierrokseen meni aikaa varmaan kaksi tuntia, niin paljon pengottavaa siellä oli. Kirpparilta poistuin hymy korvissa kahden muovikassillisen kera. Oikein harmitti ettei vielä tiedä saadaanko tyttö vai poika, niin suloisia ihanuuksia siellä riitti. Nyt oli pakko ostaa pelkkiä neutraaleja sävyjä, koska en millään halua ostaa turhia vaatteita. Kirpparilta voi oikeasti tehdä ihan mahtavia löytöjä, ja lähes kaikki vaatteet maksoivat yhden euron tai korkeintaan kaksi. Omista ostoksistani ainoastaan pörröhaalari, -huppari ja lämpöpussi maksoivat useampia euroja, mutta silti ihan mahtavat lisät vauvan vaatekerrastoon suhteessa halvalla. Tässä vielä löytöjäni:

Harmaanruskea lämpöpussi, valkoinen nallehaalari ja beige unipussi

Potkuhaalareita ja nallehuppari

Erikokoisia bodyja (ja vielä yhdet potkarit)

Myssyjä, talvitumput, housuja, villasukat ja töppöset


Näitä oli niin ihana hypistellä ja esitellä miehelle kotiin päästyään :D Se on takuuvarmasti uusi reissu tälle kirpparille taas reilun viikon päästä kun rakenneultra on ohi! Silloin valkobeigen läjän sijaan aion kerätä suloisen vaaleanpunaisen tai sinisen vaatepinon <3 Itse tykkään tuollaisista perinteisistä sävyistä tyttö- ja poikavauvalla, eritoten murretut ja pastelliset sävyt ovat ihania!

2 kommenttia:

  1. Voi mä muistan miten kiva oli raskaana kierrellä kirppareita ja ostaa ihania vaatteita vauvalle <3

    Ihania löytöjä olet tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan superkivaa! Kurkkasin että olet Turusta, vinkkinä jos et vielä ole bongannut niin Raisioon avattu uusi lastenkirppis Lasten dino on ihan mahtava paikka, ostoksille tai jos itsellä myytävää!

      Poista